Upea tanssin monitoimileidi tarttui haasteeseen – Merja Satulehto Matkalla Tervahiihtoon!

On aika julkistaa kauden 2017-2018 Matkalla Tervahiihtoon valmennettava: Merja Satulehto Tanssikeskus Citydancesta! Merja on yksi Suomen menestyneimpiä tanssiurheilijoita sekä latinalais- että vakiotansseissa. Hän on tehnyt myös kansainvälisesti merkittävää uraa sekä tanssijana että tuomarina. Osa muistaa Merjan ehkä Tanssii Tähtien Kanssa sarjan tuomarintehtävistä. Tuomarintehtävät pitävät hänet tälläkin hetkellä liikkeessä ympäri maailmaa.  

Upea Merja tanssin pyörteissä vuonna 1982

Miksi Tervahiihtoon?

Lapsena ja nuorena Merja kertoi hiihtäneensä paljon ja menestyi hiihtokisoissakin. Merja kertoo avoimesti olevansa nykyisin hiihtofani ja ihailevansa televisiossa kilpahiihtäjien sulavaa tekniikkaa ja suomalaishiihtäjien menestystä.

Merjan oma hiihto on ollut lapsuudesta saakka kokonaan tauolla, kenties  vanhentuneiden välineiden mutta myös puutteellisen hiihtotekniikan takia. Viimeiset hiihtomuistot liittyvät siihen kuinka Auranmajalla papat hiihtivät pertsalla ohi, kun Merja luisteli siellä combisuksillaan. Eli Merjan hiihto lähtee aikalailla nollilta liikkeelle.

Merjalla on vankka urheilijan tausta 80 -luvulta tanssiseura Telemarkin nousuajoilta , jolloin ensimmäistä kertaa alettiin tanssissa harjoittelemaan ammattimaisesti.  Tämä tarkoitti monipuolista kestävyystreeniä uiden, juosten ja tietysti  tanssien monipuolisesti ja paljon. Merjan aika nykyisin on mennyt pääasiassa tanssikoulun hallinnossa ja treeneihin ei ole liiemmälti ollut aikaa. Nyt oli tilausta ja tilaa pienelle elämänmuutokselle ja Matkalla Tervahiihtoon -projekti tuli siihen kuin tilauksesta!

Nyt on siis aika aloittaa matka. Ensimmäiset askeleet ovat kuntotesti Mediaterapialla Hannu Kaikkosen toimesta, sekä välineiden päivittäminen kuntoon. Jani Oravamäki Team Tervahiihdosta tekee treeniohjelman tulevalle syksylle huomioiden Merjan matkat ja siihen liittyvät rajoitteet. Onneksi meillä on Team Tervahiihdon lisäksi myös loistavat yhteistyökumppanit kuten Swix ja Mediterapia., jotka ovat ilolla mukana Merjan Matkalla Tervahiihtoon!

Seuraa matkaa täällä, Instassa, Youtubella ja Facebookissa ja jaa myös omat #matkallatervahiihtoon kuvat Tervahiihto-yhteisölle! Jännää! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *