Saken Grande Finale Tervahiihto 12.3.2016

unspecified15

HIIHTOAAMUNA

Hieman katkonaisen yön jälkeen heräilin Tervahiihtoaamuun noin 7.00 aikoihin, pakkasmittari näytti -2 ja sääennuste päivälle lupasi erinomaista hiihtokeliä. Kesäkuussa startannut projekti on finaalia vaille valmis ja itse hiihto onkin pyörinyt mielessä jo koko kuluvan viikon ajan ja jännitys on ollut nousussa mitä lähemmäs h-hetkeä tullaan.

Hyvän aamupuuron jälkeen on aika tarkistella vielä edellisenä iltana kasatut varusteet että kaikki tarpeellinen on varmasti mukana. Geelit, banaanit, juomat reppuun ja hiihtokamppeet päälle ja eikun menoksi. Olen paikalla hyvissä ajoin Muhoksella, noin 1 h 20 min ennen starttia, joten verryttelyyn ja suksien testaamiseen on hyvin aikaa. Lisäksi minulle asennetaan jalkaan skiiot laite josta voidaan sitten seurata matkan kulkua. Suksista valitsen ns. ”kovan kelin” suksen joka toimi paremmin verryttelyssä. Katsastelen kokeneempien kisailijoiden tekemisiä ja huomaankin että he vievät suksensa jo hyvissä ajoin lähtöpaikalle joten näin toimin itsekin.

sakke

LÄHTÖ

Siirryn omalle paikalleni noin 5 min ennen starttia odottelemaan lähtökäskyä. Lähtö itsessään on melkoisen ruuhkainen ja yritänkin toimia Maijan ja Janin ohjeiden mukaisesti eli ripeästi liikkeelle että välttäisin pahimmat sumat, hiihtäjiä lappaa kuitenkin molemmilta puolilta ohi eli ei ihan optimaalinen startti. Ensimmäiset kilometrit olivatkin enemmänkin toisten väistelyä kuin omaan hiihtoon keskittymistä mutta matkaan päästiin ja oma paikka letkasta löytyi.

MATKALLA 37KM MUHOS-SANKIVAARA

Hiihto tuntui hyvälle, suksi toimi todella hyvin, kiitos Pekka Toppari! Matkaa oli tultu jo tovin verran ja katsastin sykemittaria joka näytti 170 eli aikeeni letkan ohituksesta hylkäsin saman tien, samalla myöskin päätin olla katsomatta sykettä vaan hiihdin oman tuntemuksen mukaan. Olinkin ensimmäisessä huoltopaikassa hyvässä vauhdissa edellä miettimääni aikataulua ajassa 39,26 min jossa minua odotteli vaimoni valmiin geelijuoman kanssa. Juoma huiviin ja matka jatkui!

Matkanteko jatkui tasaiseen tahtiin omien tuntemusten mukaan ja pystyinkin pitämään vauhtini melko tasaisena läpi kisan. Letkassa hiihtämisen koin vaikeaksi joten taitoinkin matkaa pääasiassa yksin tai muutaman hengen porukassa. Reitti oli minun tasoiselleni hiihtäjälle välillä myöskin teknisesti haastava kumpuilevan maaston ja kallistusten suhteen mutta kaikkinensa suoriuduin hiihdosta teknisesti hyvin. Jokaisella huoltopisteellä tankkasin urheilujuomaa sekä matkalla myöskin geeliä ja juomaan omasta pullosta.

Viimeiset 2 km jäivätkin ehkä parhaiten mieleen varmastikin kovien nousujen muodossa, loppukiri jäikin sitten piippuun mutta maalissa oli erittäin onnellinen Tervahiihdon ensikertalainen, tosin olin ylittää maalilinjan väärältä radalta mutta sen verran vielä ymmärsin toimitsijoiden käsimerkkejä että siirryin oikealle radalle ja maalissa olinkin ajassa 2:19:25.9 johon olin enemmän kuin tyytyväinen, myös siihen olin tyytyväinen että sekuntiakaan kovempaa en olisi voinut hiihtää eli kaikki otettiin ulos mitä lähti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

TUNNELMAT JÄLKEENPÄIN

Samalla tuli myöskin päätökseen projekti joka alkoi kesäkuussa. Matka on ollut hyppy tuntemattomaan ja myöskään ilman vastoinkäymisiä ei ole selvitty, olenkin saanut tältä ajalta todella paljon eväitä reppuun ja jopa pientä haikeuttakin on ilmassa. Haluankin tässä vielä erikseen kiittää Maijaa erinomaisesta valmennuksesta kestävyysurheilun saloihin, Jania opastuksesta hiihdon maailmaan, Anua uintitekniikan opetuksesta, Katariinaa ravintopuolesta, Päiviä että houkutteli minut mukaan sekä vaimoani Eijaa kaikesta tuesta matkan varrella. Lisäksi kiitos kaikki yhteistyökumppanit Intersport Joutsensilta, Sportello ja SportTest jotka olette mahdollistaneet omalta osaltanne projektin läpiviennin!

Kaikkinensa yhteenvetona itse Tervahiihto tapahtumana ansaitsee sille kuuluvan arvon ja toivottavasti siitä tulee tulevaisuudessa kehittymään yksi isoimmista massahiihtotapahtumista joka kerää osallistujia ympäri maailman. Tervahiihto oli juuri sitä mitä olin odottanutkin, hyvää fiilistä hiihtäjien kesken, toinen toistaan kannustaen ja samalla kilpaillen!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Matka jatkuu kohti uusia tavoitteita , ainakin Tervahiihto 2017 on ohjelmassa!

Sakke

 

Yksi vastaus artikkeliin “Saken Grande Finale Tervahiihto 12.3.2016”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *