Kusti Kittilän blogisarja – osa 2: motivaation talvimetsästys

Kirjoittaja: Kusti Kittilä

Tervahiihdon blogipoppoon vetäjä pyysi juttua tuleviin Sanomiin antaen vapaat kädet kirjoittaa mistä haluan. Mahdollisuuksien repertuaarihan on tässä tapauksessa valtava, pieni riski olemassa romaanin syntymiseen. Mutta pitäydyn nyt lähinnä kertomaan, miksi minä hiihdin 2.2.2018 ikämiesten SM-viestiä vaikka alkuperäisen tavoitteen mukaan juuri tuolloin piti matkustaa Koreaan Olympiakisoihin.

Masters-sarjojen SM-kisat hiihdettiin 2.-4.2.2018 Alavieskassa. Kisaviikonloppu avattiin eilen viesteillä, jossa Pojat 120V -sarjassa OHS-kolmikko Jani Oravamäki, Kusti Kittilä ja Marko Törmänen hiihtivät Suomen mestareiksi.

Oma paras ei aina riitä – ja minut tämä tulos lähetti motivaatiometsälle

Voin rehellisesti sanoa olleeni urani parhaassa iskussa vuodenvaihteessa. mutta se ei vain ollut tarpeeksi. Ehkä huonoa tuuria saattoi olla matkassa Vantaalla ja Oberstdorfissa, mutta jokainen tuurinsa ansaitsee. Sain yrittää vähintään riittävästi kansainvälisellä tasolla, mutta kun parhaaksi sijoitukseksi jäi 24. Fiemmestä, niin peli oli sillä jälkipuheitta selvä.

Viimeiset viikot ovat käyneet henkisesti raskaiksi, kun Korean kisajoukkueesta tippuminen konkretisoitui tammikuussa. Tippuminen joukkueesta ei aiheuttanut suurtakaan tuskaa, katkeruutta tai mielipahaa, vaan se, että Vantaan SM-hiihtojen jälkeen kisakalenterissa ei odottanut enää ainoataan kunnolla motivoivaa haastetta. Ymmärsin että edessä oli motivaationmetsästysreissu.

Kovat haasteet motivoivat – mutta mitä seuraavaksi?

Kun elät yhtä ainoaa tavoitetta kohden päivästä toiseen, niin projektin päättyessä joko onnistumiseen tai siihen ikävämpään vaihtoehtoon, on mieli väkisinkin tyhjä. Motivaatiota koetellaan. Näinä hetkinä on vaikeaa katsoa tulevaisuuteen ja nähdä siellä tämän kauden aikana vielä jotain tavoittelemisen arvoista. Totta kai hiihtokalenteri on kevään osalta täynnä hienoja tapahtumia, joita varten voisi kuntokäyrää vielä rakentaa.

”Jos olisin kone, niin voisin ohjelmoida itseni seuraavaan tavoitteeseen, mutta kun en ole kone.”

Mieltä ei noin vain saa maalitettua muutaman viikon pohdinnalla johonkin uuteen edellisen pitkän projektin päättyessä. Tilanne olisi taatusti sama vaikka tämä projekti olisi päättynyt toisinkin. Toki projektin onnellisella lopulla oltaisiin paljon lähempänä kevättä, joten loppukauden ohjelmaa ei harjoituksellisesti tarvitsi miettiä niin kuin nyt. Talvimotivaation metsästyksestä ei ole aikaisemmin kertynyt hirveästi kokemusta.

Luontoliikunnan ilo vie eteenpäin

Henkisten voimavarojen puuttuessa, myös tavoitteellisen fyysisen harjoittelun voimavarat puuttuvat juuri nyt. Kun en ole keksinyt nopeasti mitään kilpailullista tavoitetta, olympialaisia kun ei kasva joka oksalla. Varsinaista syytä harjoitella tavoitteellisesti ei myöskään helposti löydy.

Liikkuminen ja urheileminen ovat kuitenkin niin suuressa roolissa elämässäni, etten voi pysyä sohvan pohjalla päivää pidempään terveenä ollessani. Lähinnä ongelmaksi saattaa muodostua liikkumisen pitäminen mielekkäänä ja jatkuvuuden takaaminen, ettei kunto ja vire ole täyttä soopaa, kun tai jos kilpaladuille taas tekee mieli.

”Puuduttava ja systemaattinen harjoittelu ovat kuitenkin toistaiseksi saaneet väistyä iloa tuottavien lajien ja harjoitteiden tieltä.”

Käytännössä tämä luontoliikuntavire on näkynyt viimeiset viikot lumilauta selässä ja lumikengillä Vuokatin metsissä  kulkevana Kusti huru-ukkona ja hiihtolenkeillä lyhyiden vetojen ilotulitusta harrastavana hiihtohousuna.

Etenkin lumikenkäily tuottaa suurta mielenrauhaa ja sellainen orastava hymynkarekin ilmestyy suupieliin retkien aikana. Luonnossa liikkumisen vaikutuksia omaan henkiseen hyvinvointiin en näiden kokemusten perusteella voi aliarvioida.

Veteraanien SM-hiihdoissa hyvää ja rentoa meininkiä

Samaa iloa ja tekemisen riemua havaitsin kilpaillessani veteraanien SM-hiihdoissa Lumikurussa, Pojat yhteisikä yli 120 vuotta sarjan viestissä yhdessä Tervahiihdon päällikön Oravamäen Janin ja suksitestimies & kestävyyskone Marko Törmäsen kanssa. Yhdessä oli mukava suunnitella, touhuta ja kisata, kun olemme kolmikkona muutenkin pitkän tien yhdessä kulkeneet. Tätä Lumikurun kisojen mukavuuskerrointa lisäsi vielä, että tunnelma oli sopivan rento vailla kaikkea yleisen sarjan SM-hiihdoista tuttua jäpittämistä.

Hiihtokisat tuntuivat pitkästä aikaa mukavalle. Uskon myös, että se kilpailemisen ja harjoittelun riemu on tarttuvaa. Ainakin sain altistusta tässä viikonvaihteessa urheiluinnostukselle, kun kestävyyskone ja tuore M45 sarjan suomenmestari M.Törmänen majoittui Kittipuhdossa Alavieskan ikämieskisojen ajan. Nyt viikonlopun Markon tekemisissä mukana eläneenä itsekin katson kisakalenteria siten, että ehkä siellä keväässä sittenkin on jotain käymisen, ja etenkin tavoittelemisen arvoisia kisatapahtumia itsellekin.

Talvimetsästäjän tavoitteet eivät kiepistä löydy. Katse pitää suunnata latvoihin, vai pitääkö lähteä Ruotsiin? 😉

Koo

Toimituksen huomautus: Kusti on alustavasti merkannut Tervahiihdon kalenteriinsa, joten eiköhän porukalla kannusteta Kusti hirmuiskuun, nauttimaan hiihdon ilosta ja ottamaan kolmannen Tervahiihdon kuningasmatkan voittonsa?!

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *