Kiken matka hyytyi harjoittelun puutteeseen

Tervahiihtomitali

Sakari ”Sakke” Palsolan ja Kimmo ”Kike” Lotvosen  Matkalla Tervahiihtoon -projekti starttasi kesäkuussa 2015, jolloin kuntoprojekti virallisesti polkaistiin käyntiin Ravintola Rauhalassa.  Kiken ja Saken jääkiekkoilijan ammattilaisurien päättymisestä oli jo reilusti aikaa ja urheilun osuus elämässä oli vähentynyt. Hiihto oli molemmille uusi tuttavuus, kun Kike oli hiihtänyt vain n. 10km viimeisen 25 vuoden aikana. Hän kuvasikin alussa, että aika nollilta lähdetään liikkeelle! 🙂 Vatsaakin oli miehille ehtinyt kertyä sitten ammattilaisuran. Tavoitteena olikin hiihtotaidon oppimisen lisäksi myös pudottaa reilusti painoa.

KikejaSakkekakku
Kesällä Kike oli hyvillä mielin aloittamassa Matkalla Tervahiihtoon-projektia.

Vuoden vaihteessa moni summaa kulunutta vuotta, niin myös Kike. Syksyn ajan kertyneet harjoittelutunnit eivät olleet sitä mitä niiden piti olla ja kehitystä ei ollut tapahtunut odotetusti. Kiinteistömaailman Myyntineuvottelijan, 6v ja 9kk poikien isän arki on ollut niin kiireinen, ettei pohjia ole keretty rakentaa suunnitellusti. Myös yksin ilman ohjausta tehdyt harjoitteet olivat pahentaneet vanhoja urheiluvammoja niin, että harjoittelu ei tuntunut hyvältä. Entinen tavoite, Tervahiihdon 37km, alkoi tuntua ylivoimaiselta ja niinpä ajatus lopettamisesta kypsyi päätökseksi tammikuun alussa. Ikävä päätös, joka Kiken oli kuitenkin pakko tehdä.

Motivaatiota harjoitteluun on haastavaa pitää yllä, jos elämäntapoihin ei ole kuulunut liikunta, tietää myös miesten valmentaja Maija Oravamäki. Yksi tapa ylläpitää motivaatiota on yhteisharjoittelu. Kike on jääkiekkourallaan tottunut tekemään treenit joukkueen mukana ja yhteistreenit blogipoppoon kanssa eivät valitettavasti riittäneet kuntoilukipinän sytyttämiseen.

Blogipoppoo on vakuuttunut, että Kike olisi voinut hyvin hiihtää perinteisellä tyylillä retkisarjassa, mutta olisiko vanha kilpailuvietti iskenyt sitten päälle ja tehnyt osallistumisesta liian vaikeaa?

Sakke jatkaa matkaa kohti Tervahiihtoa motivaation ollessa 110%. Kehitys on nopeaa ja suunnitelmat ovat jo ensi kesän rullahiihtotreeneissä tulevan talven pertsan opettelussa. Toinen hurahti hiihtoon, toinen ei- ainakaan vielä! 😉

 

IMG_7250
Jokainen Tervahiihtoon osallistuva on voittaja. Mitaleita jaetaan taas 12.3.2016!

 

Yksi vastaus artikkeliin “Kiken matka hyytyi harjoittelun puutteeseen”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *