IronMan World Championships häämöttää – miltä tuntuu Maija?

Maija Oravamäen tuntevat kaikki vähänkin kestävyysharjoittelua tuntevat, mutta suurelle yleisölle hän on kuitenkin tuntematon suuruus. Niinpä haluamme avata Maijaa urheilijana vähän laajemmin. Maijalla on repullinen SM-mitaleita eri kestävyyslajeista, MM-edustuksia, massahiihtotapahtumissa hän on kulkenut jo kaksi vuosikymmentä ja lähes poikkeuksetta erinomaisella menestyksellä. Kaksi voittoa IronMan -kisoissa on kuitenkin antanut paikan maailman kovimpaan ja tavoitelluimpaan kestävyysurheilutapahtumaan IronMan World Championships -kisaan Konalla, Havaijilla lokakuun alussa. Ironman kisassa uidaan 3.8km, pyöräillään 180km ja tämän jälkeen juostaan maraton. Maijan aika tässä puristuksessa on 9.57 ja tällä irtosi f40 sarjassa elokuussa 2016 Kööpenhaminan Ironmanilla voitto. Tavalliselle kuntoilijalle nämä suoritukset vaikuttavat aivan yliluonnollisilta, mutta Maijalle ne sitä eivät ole. Päivi Tervahiihdosta haastatteli naista suoritusten takana.

Maija nauttii nuorten urheilijoiden sparraamisesta. Niinpä hän valmentaa ja ohjaa nuorempiaan aina kun vain ehtii.

Maija: Mikä ajaa sinua ylittämään itsesi yhä uudelleen?

Sen kun tietäisi… 🙂 Urheileminen on minulle se juttu, jossa voin asettaa itselleni korkeita tavoitteita ja kokea onnistumista ja tyytyväisyyttä saavuttaessani ne. Jollekin toiselle sama draivi löytyy esimerkiksi väitöskirjan tekemisestä, mikä taas minulle olisi aivan saavuttamaton tavoite.

Miten sinusta tuli IronMan?

Olen pikkuhiljaa siirtynyt yhä pidemmille matkoille juoksussa ja hiihdossa sekä osallistunut usean päivän mittaisiin seikkailukisoihin. Triathlonin täysmatka tuntui kuitenkin aluksi mahdottomalta ajatukselta, koska uintitaustani ei ole kummoinen. Luettuani lokakuussa 2014 Maria Kasurisen blogin Kalmarin Ironman kisasta ja hänen pääsystään Havaijille olin aivan haltioitunut ja ilmoitin itseni siltä istumalta Kalmariin. Elokuussa 2015 minusta tuli siis Ironman.

Sinut pidempään tunteneet henkilöt pitävät sinua nöyränä ja vaatimattomana ihmisenä, joka on kova tekemään työnsä ja ihmisenä, joka kantaa vastuunsa. Kuinka tärkeä ominaisuus sinun mielestäsi urheilijalle on nöyryys?

Vaikea kysymys, johon vastatakseni piti ihan ottaa selvää nöyryyden määritelmästä. Yksi sellainen löytyy Syvemmältä nimisestä blogista: ”Nöyryys on ylpeyden puutetta. Se tarkoittaa sitä, että asiat otetaan sellaisena kuin ne ovat, paisuttelematta ja kukkoilematta.  Siinä missä ylpeä ihminen raivoaa maailmalle jatkuvasti sitä, että tosiasiat eivät vastaa hänen toiveitaan, nöyrä ihminen tulee toimeen niiden kanssa ja sopeutuu siihen mitä ei voi muuttaa.”

Urheilussa esimerkiksi joukkuelajin urheilija määritellään olevan silloin nöyrä, kun hän tekee töitä tunnollisesti joukkueen eteen uhrautuen. Tällainen urheilija jää usein maalintekijöiden, pelin ratkaisijoiden varjoon suuren yleisön silmissä, mutta joukkueen sisällä arvostus heitä kohtaan on suuri. Kilpapyöräilyssä puolestaan apuajajilla on nöyrän urheilijan rooli pääkuskin kuoriessa kerman päältä. Arvostus näitä apuajajia kohtaan on kuitenkin kilpatallin sisällä suuri.

Myös yksilölajeissa nöyryys on erittäin tärkeä ominaisuus. Huipulle päästääkseen on harjoiteltava useita vuosia suunnitelmallisesti ja tavoitteellisesti. Urheilijalla on kuitenkin oltava myös ylpeyttä; on tehtävä muiden ihmisten, jopa lähimmäisten, mielipiteistä huolimatta itsekkäitä päätöksiä.

Mistä sinä tai sinun tuntemasi urheilijasi ammentavat intohimon harjoitteluun ja kilpailemiseen?

Yksi syy on ainakin se tunne, kun huomaa treenin vasteen kropassaan. Kyse voi olla yksittäisistä, laadukkaista harjoituksista tai sitten kokonaisesta harjoitusjaksosta, joka saa aikaan urheilijassa sen parhaan olotilan, tunteen nousukunnosta.

Pitkien lenkkien tuomaa kokonaisvaltaista hyvän olon tunnetta ei oikein voi edes sanoin kuvailla.

Kilpailuissa sitä taas laittaa itsensä likoon kerta toisensa jälkeen ja joutuu sen jälkeen käsittelemään monenlaisia tunteita äärilaidasta toiseen, pettymyksestä äärimmäiseen tyytyväisyyteen.

Onko joku kisa jäänyt mieleesi erityisen onnistuneena kokemuksena, miksi?

Hampurin maraton huhtikuussa 2005. Aloitin kisaan valmistautumisen syksyllä 2004 tavoitteenani alittaa Hampurissa Helsingin MM-kisa raja. Takana oli onnistunut harjoituskausi ja viimeistelyt olivat sujuneet hyvin. En hätääntynyt kisassa takkuisesta alusta huolimatta, vaan kiihdytin vauhtia toisella puolikkaalla ja juoksin sen miltei silloista puolimaratonin ennätysvauhtia. Voimassaoleva maratonennätykseni on juuri tuosta kisasta ja sain edustusoikeuden Helsingin MM-kisoihin. Paitsi, että saavutin kisassa tavoitteeni, siirryin juoksijana uudelle tasolle.

Käytätkö sinä mittaamista harjoittelusi tukena? Jos, niin millä tavalla?

Urheilu-urani alkupuolella ja ”huippuvuosinani” mittasin säännöllisesti kehitystäni erilaisin kenttätestein sekä laboratorio-olosuhteissa juoksumattotestein. Nyt kun urheilu-uraa on takana jo yli kaksikymmentä vuotta, testaaminen on jäänyt miltei kokonaan. Osittain syynä on se, että tiedän ja tunnen kroppani, miltä kullakin tehoalueella treenaaminen tuntuu, milloin harjoittelu kehittää ja milloin on syytä levätä. Poikkeuksena on uinti, jossa tekisi mieli melkein joka treenissä testata, kuinka nopeasti jaksan tällä kertaa uida altaan välin. 🙂 Uinnissa huomaan kokoajan kehittyväni (kiitos siitä kuuluu valmentajalleni Teemu Nyländenille), kun taas muissa lajeissa taistelen vain hidastumista vastaan:).

Mitä mieltä olet suhtautumisesta heikkouksiin valmennuksessa: Pitääkö heikkouksia pyrkiä poistamaan vai mieluummin keskittyä kehittämään vahvuuksia?

Mielestäni heikkouksien ja vahvuuksien kehittäminen eivät sulje pois toisiaan. Oikealla harjoittelun rytmittämisellä ja huolellisen urheilija-analyysin avulla heikkouksia pystytään parantamaan ja vahvuuksia kehittämään entisestäkin paremmiksi. Otetaan esimerkiksi maastohiihtäjä, jolla on erinomaiset nopeus- ja voimaominaisuudet. Maastohiihto vaatii kuitenkin myös kestävyyttä. Kestävyyttä kehittäessään kyseisen urheilijan pitää kokoa ajan mitata esimerkiksi kenttätestein, etteivät hänen kestävyysominaisuudet heikkene. Ja kun on vuorostaan aika kehittää kestävyyttä entisestään, tulisi nopeus- ja voimaominaisuuksia ylläpitää saavutetulla tasolla.

Kainuun Sanomien haastattelussa  lukio-ikäinen nuori kilpahiihtäjän alku aikoi tiputtaa 9% rasvaprosenttia pienemmäksi mm. lopettamalla sipsien ja irtokarkkien syöminen. Eikö urheilija saa juhlia tai herkutella?

Urheilijan rasvaprosentti oli noin yhdeksän prosenttia, mikä on nuorelle mieskestävyysurheilijalle hyvä luku. Nuorella naisurheilijalla noin 20 prosenttia rasvaa on hyvä luku.

Urheilija itse totesi, että rasvaprosenttia pitää tiputtaa talveksi lopettamalla turhien sipsien ja irtokarkkien syöminen. Kyseinen nuori urheilija on muuttanut pois kotoaan lukio-opintojen takia. Kun urheilija nälkäisenä palaa opiskelijakämppäänsä treenin jälkeen, tulee helposti napsittua nopeaa energiaa herkkujen muodossa energiavajeen täyttämiseksi. Näitä tilanteita varten olisi varauduttava etukäteen ravintorikkaalla välipalalla, joka edesauttaa palautumista. Juhliminen ja herkuttelu eivät ole kiellettyä, mutta tasainen ravintorytmi ja riittävä, monipuolinen energiasaanti tulee olla koko ajan päällimmäisenä mielessä urheilussa kehittyäkseen.

Mitä urheilu on sinulle antanut?

Ystäviä, itseluottamusta, iloa, pettymyksiä, mahdollisuuden matkustaa kaukaisiin maihin, menestystä, elämyksiä, rasitusvammoja, elinvoimaisuutta, aviomiehen:)

kaijamaija

Kuka mielestäsi on suurin kilpakumppanisi Havaijilla?

Minä itse. Tällä tarkoitan sitä, että kuinka pystyn noudattamaan omaa suunnitelmaani kisassa järjettömän vaativissa olosuhteissa ja kuinka sopeudun kisan aikana eteen tuleviin muutoksiin ja vastoinkäymisiin.

Havaijilla en kilpaile ketään vastaan, en sijoituksesta, enkä tavoittele jotain tiettyä aikaa. Esimerkiksi miltei neljän kilometrin uinti meressä ilman märkäpukua tulee olemaan aivan uusi kokemus, jonka lopputulosta en yritä edes arvailla etukäteen.

Mitkä ovat omat vahvuutesi kisassa?

Havaijin Ironman kisa on erittäin vaativa ja rankka kisa. Siellä kisanneet tuttavani kertovat merivirroista, joissa uiden eteneminen tuntuu mahdottomalta. Pyöräilyosuuden pitkä ylämäki ei ota loppuakseen ja ajoittain valtavat tuulenpuuskat heittävät pyöräilijän miltei tieltä ulos. Maratonilla juoksutossut sulavat kuumaan asfalttiin.

Noissa kuvauksissa on tuskin yhtään liioittelua mukana. Olen kisannut monissa seikkailukisoissa vastaavissa olosuhteissa (meressä tosin meloen, en uiden), joten sikäli olosuhteet ovat jo ennestään tutut. En siis ehkä ihan heti hätkähdä, jos välillä joutuu pyöräilemään sivukenossa tuuleen nojaten -sitäkin on tullut tehtyä. 🙂

Olet menossa edustamaan korkeiden kustannusten kansainväliseen kisaan Suomea, mutta vain omalla ja sinua tukevien ystävien kustannuksella? Onko tähän olemassa joku syy?

Havaijin Ironman kisaan pääsy on itselleni merkittävä saavutus, jota varten olen satsannut taloudellisesti merkittävän summan. Kukaan muu ei hyödy harrastuksestani eikä kisareissuistani, joten tuntuisi hassulta lähteä hankkimaan sponsoreita. Toki otin kiitollisena vastaan kollegani firman tarjoaman taloudellisen tuen yhteistyösopimuksen merkeissä.

Kuka tai ketkä ovat olleet suurimpia tukijoitasi urallasi?

Vanhempieni ja sisarusteni lisäksi tärkeimpiä henkilöitä ovat olleet nuoruusvuosien valmentajani Martti Lähtevänoja ja Veijo Turunen, joiden ammattitaitoisessa ohjauksessa luotiin hyvät pohjat. Arvokisavuosinani valmentajani Jouni Kykyri loi minuun lisää uskoa ja viritti esiin parhaimman kunnon.

Ilman vanhempieni tukea urheiluvälineiden hankkiminen ja leireily olisi ollut mahdotonta. Kiitän myös Oulun Pyrintöä merkittävästä taloudellista tuesta aktiivivuosinani.

Puma Finland Oy:n ja nykyisin Suunto-Salomon Racing Teamin ansiosta minulla on aina ollut hyvät juoksujalkineet allani.

Viimeiset viisitoista vuotta kaikista tärkein tukijani on ollut kuitenkin aviomieheni.

Jos voisit valita jotain toisin urheilu-urallasi, mitä muuttaisit?

Saavutin parhaat tulokseni suhteellisen myöhäisellä iällä. Näin jälkikäteen ajatellen olisin ehkä voinut ”kypsyä” ammattimaisemmin ajattelevaksi urheilijaksi jo aikaisemmin, mutta toisaalta ehkä juuri myöhäisen kypsymisen takia nautin urheilusta edelleen niin paljon, enkä koskaan ole edes ajatellut lopettavani urheilemista kokonaan.

Kiitos haastattelusta ja onnea matkaan!

Maija pyöräili RullaTervahiihdossa naishiihtäjien mukana.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *