Hiihtoterveisiä Italiasta! -Heli Heiskanen valmistautuu jo uuteen kauteen maratonhiihtäjänä

”Kisaan näillä näkymin vain yhden World Classic Ski Tourin-osakilpailun Val di Fiemmessä syyskuun puolivälissä. Mahdollisesti minut siis nähdään RullaTervahiihdossa 19.8.2017!”

Tällä hetkellä olen Italiassa kahden viikon treeni- ja tekniikkaleirillä ja palaan takaisin Suomeen hieman ennen juhannusta. Leiri on ns. oma leiri, mutta täällä hyvinvoinnistani vastaa Roberto De Zoltin perhe. Roberto vastaa tekniikkaharjoituksista sekä treenien toteutuspaikoista. Muu perhe on vaihdellen mukana treeneissä ja perheen äiti Simonetta Carbogno vastaa ruokahuollosta. Italialaisruoka on maistunut ja hyvin olen viihtynyt. Perhemajoituksessa plussaa on myös jatkuva kielikylpy, jolloin itselläni on mahdollista oppia italiaa ja vastoin De Zoltin perheellä englantia.
Ensi kaudella jatkan vahvistuneessa Team Robinson Petshop-joukkueessa, mikä oli luonnollista hyvin onnistuneen viime kauden jälkeen. Mukana ensi kaudella tiimissämme on niin vanhoja kuin uusiakin tuttavuuksia.
Valmennuksen puolella on tullut muutoksia. Veikko Anttonen vastasi pitkään valmennuksestani, ja olen siitä erittäin kiitollinen, mutta tänä keväänä edessä oli valmentajan vaihdos. Harjoitusohjelman muutoksen ja tekniikka- ja testikontrollien myötä olen luottavainen uuteen valmentajaani. Kuka valmentajani sitten on, kerron myöhemmin omassa blogissani www.heliheiskanen.net

Kesän aikana minulle tarjottiin mahdollisuutta kiertää Euroopassa rullahiihtokisoja, mutta suuren matkustusmäärän vuoksi kisaan näillä näkymin vain yhden World Classic Ski Tourin-osakilpailun Val di Fiemmessä syyskuun puolivälissä. Mahdollisesti minut siis nähdään RullaTervahiihdossa myöhemmin tänä kesänä.
Hyvää kesää!
t. Heli

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *